Pikkuhiiri tarinoi Toiset meistä tekevät ihan, mitä mieleen juolahtaa. Oletkos kuullut rupikonnasta, joka asustaa Konnankartanossa? Jatkuvasti se riehaantuu syöksymään päätä pahkaa seikkailusta toiseen. Kerran se rakensi tuoleista auton ja kaahaili päänsä pyörryksiin niin, että lopuksi päästeli kummia ääniä ja teki kuperkeikkoja. Entä kuka olisi uskonut Nalle Puhista, että pieni mesikämmen on paitsi viisas filosofi myös merkittävä runoniekka. Karhuherra Paddington taas on täyden toiminnan karhu. Ihan pelkkää uteliaisuuttaan se joutuu noloihin tilanteisiin. Kun herra kylpee, koko katu joutuu tulvan valtaan. Arvata saattaa millaista jälkeä syntyy, kun se ryhtyy remonttipuuhiin. Monet satujen eläimet muistuttavat ihmistä. Yksi on piikikäs kuin siili, toinen viekas kuin kettu. Riimihiiren veroista jaloa ihmistä en ole tavannut. VUODEN 2004 KAUNEIN LASTENKIRJA Prinsessojen satuaarre. Toim. Katriina Kauppila. Kuv. Kristiina Louhi. Otava 2004 Prinsessojen satuaarre -kirjassa löytyy kaikkiaan 15 tarinaa hurmaavista neidoista, joilta ei puutu luonteen hyvyyttä ja jaloutta eikä kauneutta. Grimmin veljesten kuuluisat sankarittaret Lumikki, Prinsessa Ruusunen ja Tuhkimo ovat mukana kuten H.C. Andersenin prinsessakin, joka kiusaantui herneestä patjansa alla. Kotimaisista klassikoista ovat edustettuina Z. Topeliuksen Adalmiinan helmi ja Raul Roineen Porsliiniprinsessa. Uudemmista saduista mainittakoon Kaarina Helakisan Kuninkaantyttären siivet, joka kertoo erilaisuudesta. Vanhemmat häpeävät tytärtään, jolla on siivet ja yrittävät piilotella niitä. Prinsessa sen sijaan haluaa hyväksyä erilaisuutensa lahjana. Siivet ovat vertauskuva vapaudelle ja itsenäisyydelle, joita prinsessa kaipaa. Suomen kirjataiteen komitea valitsi Prinsessojen satuaarteen viime vuoden kauneimmaksi kirjaksi. Komitea kiittelee kirjaa upeaksi suurteokseksi, jota hallitsee upea kuvitus. Kuvituksen kirjaan on tehnyt Kristiina Louhi. Teos jättää tilaa myös lukijan omille mielikuville. Kristiina Louhi tunnetaan suosituista Aino- ja Tomppa- kirjoistaan. Ensimmäinen Aino ilmestyi vuonna 1984. Tämän jälkeen Louhen tuotanto on paisunut moneen suuntaan. Viime aikojen suurtöitä ovat olleet esikoululaisten Salainen aapinen ja Salainen lukukirja. Uusimpiin kuvitustöihin lukeutuu myös Riitta Jalosen kirjoittama Tyttö ja naakkapuu (2004), joka sai Finlandia Junior -palkinnon.    SIIMAHÄNNÄN SATUVINKIT Grahame, Kenneth: Rupikonnan seikkailut teoksesta Kaislikossa suhisee. Kuv. Inga Moore. Mäkelä 1998 Joen rannalla ja muita tarinoita teoksesta kaislikossa suhisee. Kuv. Inga Moore. Mäkelä 1997 Kaislikossa alkaa suhista, kun myyrä kesken kevätsiivousten tuntee raikkaan kevättuulen henkäyksen. Kotitakkiin pukeutuneena se viilettää vesirotan luo ja jää sinne asumaan. Keskellä kaunista maalaismaisemaa ystävykset viettävät ikuista kesälomaa. Hiljainen huumori värittää pikkueläinten touhuja. Heidän elämäänsä säväyttää kuitenkin aina jokin tunnekuohu. Päänvaivaa aiheuttaa etenkin Konnankartanossa asustava rupikonna, joka elää täysin rinnoin intohimojensa melskeissä. Autollaan se hurjastelee niin, että lopulta ystävien on teljettävä se huoneeseensa. Kirjan inhimilliset pikkueläimet tuntevat niin elämisen riemun kuin haikeudenkin. Tarinoissa vääntävät kättä keskenään huvi ja velvollisuus, sekä vapaus ja järjestys. Kenneth Grahame (1859-1932) ei koskaan ollut varsinainen ammattikirjailija. Kuitenkin hän jäi elämään maailmankuuluna klassikkokirjailijana teoksellaan Kaislikossa suhisee. Englantilaisen Kenneth Grahamen varhaislapsuus oli levoton ja kului sukulaisten hoivissa, koska äiti kuoli pojan ollessa vielä pieni. Kenneth olisi halunnut päästä opintielle, mutta hänen oli mentävä pankkiin sihteeriksi elättääkseen itsensä. Hän menestyi hyvin urallaan kohoten Lontoon pankin merkittäväksi virkamieheksi. Kaislikossa suhisee –tarinoita hän alkoi kertoa pienelle pojalleen iltasatuina. Jo lapsena Kenneth Grahame meloi mielellään kanootilla pitkin jokivartta ja tarkkaili sen eläimistöä. Tuohon tuttuun ympäristöön hän myöhemmin sijoitti sellaiset pienet vilistäjäystävykset kuin myyrän, mäyrän rotan ja rupikonnan. Luotuaan mestariteoksensa Kenneth Grahame ei kirjoittanut enää. Syyksi hän sanoi: "Voidakseni yhdistellä sanoja lauseiksi minun pitää istua sisällä, kyyristyneenä pöydän ääreen. Mutta ulkona sen sijaan tuuli suhisee kaisloissa..." Milne, A.A. : Nalle Puh ja minä: A.A. Milnen runoja. Kuv. E.H.Shepard.Suom. Ville Repo WSOY 2004 Nalle Puhin kertomuksia: rakastetuimmat kertomukset ja runot. 2.p. Kuv. E.H. Shepard. Suom. Puolen hehtaarin metsä on ollut tunnettu jo lähes 90 vuotta. Siellä asustava karhu kertoo itsestään hieman hupsusti: "Elipä kerran kauan, kauan sitten noin viime perjantaina aivan yksin metsässä Nalle Puh". Puh on pieniälyinen karhu, mutta hänessä on myös salattua viisautta. Hän ei kerää tietoa ollakseen älykäs, vaan hänen viisautensa on elämäntaitoa, joka vaatii kuuntelua, kuulostelua ja kykyä ottaa hetkestä irti kaikki mahdollinen. Karhun parhaita ystäviä ovat Kengu, Tikru ja Nasu, joka on niin pieni, että mahtuu vaikka taskuun. Aasi Ihaalla on taipumusta nähdä asiat nurjassa valossa, mutta iloiset ystävät ovat valmiita lohduttamaan. Kun nalle joutuu oikein mutkikkaaseen pinteeseen, saapuu paikalle poika nimeltään Risto Reipas. Alan Alexander Milne (1882-1956) on luonut maailman ehkä kuuluisimman karhun, joka alkoi tassutella ystävineen satukirjassa Nalle Puh ensimmäisen kerran vuonna 1926. Vuonna 1928 ilmestyi kirja Nalle Puh rakentaa talon. Enempää kirjailija ei hellyttävästä karhusta ole kirjoittanut, sillä hän ei halunnut toistaa itseään. A.A. Milne lähti opiskelemaan matematiikkaa, mutta kyllästyi siihen ja heittäytyi kesken opintojen vapaaksi toimittajaksi. Hän perusti perheen, johon syntyi Robin-niminen poika. Lastenhuoneeseen alkoi ilmestyä yksi toisensa jälkeen leikkieläimiä, jotka lähtivät sieltä maailmalle Nalle Puh -kirjojen henkilöinä. Vaimo antoi kullekin eläimelle oman ilmaisutavan ja poika luonteenpiirteet. Yhä enemmän on kiinnitetty huomiota Puh-kirjojen viisaaseen elämänfilosofiaan. Milne oli sekä tarkkanäköinen psykologi että humoristi, mutta hän oli myös runoilija. Aikanaan häneltä pyydettiin lastenrunoja lehteen. Pari viikkoa hän vietti yksinäisyydessä. Tuloksena syntyi kaksi klassikoiksi kohonnutta runokokoelmaa, joiden kauneimmat runot on myös suomennettu. Suuri osa runoista on Milnen pojan innoittamia. Loruihin on vangittu pienen ihmisen elämän sattumuksia. Bond, Michael: Paddington puutarhakadulla. Kuv. Peggy Fortnum. Suom. Kaisa Kattelus. Tammi 2004 Karhu nimeltä Paddington. Kuv. Peggy Fortnum. Suom. Kaisa Kattelus. Tammi 2003 Karhuherra Paddington on saapunut salamatkustajana Perusta englantilaiselle Paddingtonin rautatieasemalle. Brownin perhe ottaa yksinäisen nallen asemalta huomaansa. Kylmän varalta se puetaan duffelitakkiin ja lierihattuun. Niin pääsevät vauhtiin nallen seikkailut sirkuksessa, liukuportaissa, kylpyammeessa, puutarhassa ja monissa muissa kotoisissa paikoissa. Kommelluksiin taipuvainen karhu aiheuttaa katastrofeja, minne ikinä kuononsa työntääkin. Kermakakkuhuumoria on luvassa, kun makealle altis nalle herkuttelee leivoksilla tai marmeladilla. Paddington on kuin kuka tahansa meistä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Se on kiltti, mutta kovin saita ja pikkuisen ahnekin. Maailma on Paddingtonille vallan uusi, siksi se ihmettelee mm. sitä, miksi supermarketissa vaihdellaan ostosten lisäksi paperinpalasia, joita kutsutaan seteleiksi. Tarinat karhuherra Paddingtonista saivat alkunsa jouluna 1957, kun Michael Bond (1926-) kiirehti viime hetkellä tavarataloon jouluostoksille. Siellä istua nökötti yksinäisenä ruskea leikkikarhu, joka pääsi kirjailijan lapsen hoiviin ja alkoi seikkailla tarinoissa vuonna 1958. Michael Bond on opiskellut näyttämö- ja esiintymistaitoa, siksi hänen karhusankarinsakin liikkuu näyttämöllä kuin mykän filmin sankari konsanaan. Bond on toiminut television kameramiehenä ja tuottanut lastenfilmejä. Kirjailijan arvellaankin saaneen vaikutteita tarinoidensa huumoriin työskennellessään komediasarjojen parissa. Pikku karhuherrasta tuli niin suosittu, että Bond perusti oman yhtiön, joka on tuottanut myös elokuvia ja videofilmejä. Miler, Zdenek: Myyrä ja kotka. Kuv. Zdenek Miler. Kirj. hana Doskocilova. Suom. Kirsti Siraste. Tammi 2002 Myyrän housut. Tammi 2001 Myyrä on hyväntuulinen koomikko, joka leikkii matkaradiolla, tikkunekulla ja purumukilla etsiessään oudoille tavaroille käyttöä. Kun myyrä muuttaa kaupunkiin, se kyllästyy pakokaasuihin ja työntää nakkimakkarat parkkipaikalla seisovien autojen pakoputkiin. Uusimassa seikkailussa metsänväki pääsee juhlimaan jänisten häitä, kun myyrä ryhtyy puhemieheksi. Kaunis kukkakimppu auttaa asiaa ja kohta morsian on pieniin päin. Noin 50 vuotta sitten Zdenek Miler, taiteilija, joka työskenteli Prahan Bratri v triku animaatiostudiolla, loi piirretyn myyrähahmon. Tänä päivänä tuo pikku piipertäjä on maailmankuulu. Alunperin Milerin tehtävä oli luoda lapsille piirroselokuva siitä, miten pellavakangasta valmistetaan vaihe vaiheelta. Hän tiesi, että hänen pitäisi kertoa yksinkertaisesti koko prosessi, mutta hänen suurin haasteensa oli luoda henkilöhahmo, joka vangitsisi lasten mielenkiinnon. Tehtävän vaikeudesta hän on kertonut: "Kävelin toivottomana metsässä, retkeilin myyräkukkulalle ja melkein kompastuin - ja näin koko tarina pienestä myyrästä alkoi." Kuinka myyrä sai housut -kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1959. Sen jälkeen on ilmestynyt lukuisia myyrä-kirjoja. Nyt yli 80-vuotiaanakin Miler on jatkanut työtään koti studiossaan. Hän on vaatimattomasti todennut: "Luulenpa, että minulla on ollut onnea piirroshahmoni kanssa."(Lähde The Prague Post 12.7.2000) Grimm, Jacob: Grimmin satuaarteita. Kuv. Otto S. Svend. Suom. Anja-Liisa Vartiainen, L. Aro ja Anni Swan. WSOY 2003 Grimmin satuaarteistoon kuuluvat sellaiset iki-ihanat klassikkosadut kuin Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Punahilkka, Bremenin soittoniekat sekä Hannu ja Kerttu. Sadut kertovat jotain yleispätevää niin ihmisluonteesta kuin tästä maailmastakin. Ne käsittelevät perinteisiä teemoja kuten hyvän ja pahan sekä heikon ja vahvan välistä taistelua. Niissä tulevat ikävät ihmisluonteen heikot puolet esiin kuten ahneus, kateus ja väkivalta, mutta myös kauniit piirteet kuten uskollinen rakkaus ja hyvyys. Alun perin tarinat olivat aikuisten toisilleen kertomia viihdytys-, säikytys- ja opetuskertomuksia. Pian saduista muokattiin kuitenkin myös lastenversioita. Grimmin veljekset Jacob (1785-1863) ja Wilhelm (1786-1859) elivät koko ikänsä saman katon alla, vaikka he olivatkin luonteeltaan perin erilaisia. He syntyivät Saksassa Hanaussa ja kuolivat Berliinissä. Kumpikin toimi kielitieteilijänä ja kulttuurintutkijana. Tuohon aikaan kansallisromantiikka ja paluu kansan pariin oli muodikasta. Myös Grimmit innostuivat keräämään vanhoja satuja talteen. Heidän kerrotaan kuunnelleen tarkkaan tuttavien tarinoita ja tehneen retkiä maalaiskyliin satuja muistiin merkitsemään. Ensimmäinen yli 200 satua käsittävä kokoelma ilmestyi jouluna 1812. Grimmin veljeksistä tuli kuuluisia sekä kotimaassa että muualla maailmassa. Monet saduista ovat kansainvälistä alkuperää, mutta Grimmin veljesten ansiosta ne ovat säilyneet jälkipolville. Suomen lasten hölmöläissadut. Kuv. ja toim. Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2003 ”Hölmölän väki on kunnon kansaa. Perusteellisesti se harkitsee kaiken ennen kuin ryhtyy mihinkään. Niin pyritään välttämään vahinkoja. Hölmöläisten ajatuksenjuoksu on tosin hiukan hidasta ja omalaatuista, mutta se ei ole kovin vaarallista, sillä he ovat ahkeraa ja perin rehellistä väkeä. Hölmöjä he tosin ovat, mutta kukaan veijari ei heitä petä, vaan he kompastuvat omiin touhuihinsa. Kaiken kattaa hyväntahtoinen huumori ja lämmin elämännäkemys. Hölmöläistarinoissa kommellukset sattuvat aina muille:” Siksi heille kesken hyviä yrityksiään alituisesti sattuu kommelluksia, jopa niin lystikkäitä, että niille vieläkin nauretaan kaikkialla muualla paitsi Hölmölässä." Sadut kertovat hölmöläisten seikkailuista, merkillisistä keksinnöistä ja ainutlaatuisesta viisaudesta. Suuri nerous ja suuri tyhmyys ovat kautta aikojen kulkeneet käsi kädessä. Hölmöläisiä on pidetty liika viisaina ja päinvastoin. Vain tuo jalo väki keksi kantaa säkeissä valoa ikkunattomaan pirttiin ja kylvää peltoon suolansiemeniä. Hölmöläiset ovat vaeltaneet halki maailmanhistorian Antiikin Kreikasta asti, mutta harva on tunnustanut kuuluvansa joukkoon. Me täällä Hämeessä olemme noiden nokkelien veikkojen jälkeläisiä. Onneksi Sakari Topelius Maamme kirjassaan sai hölmöläiset asettumaan ja kotiutumaan Hämeeseen. Satujen tarinaperinne on vahva ja vanha. Aiheet ovat kansainvälisiä, mutta maailmalla kiertäessään ne ovat saaneet kustakin maasta ja kieliasusta riippuen omat paikalliset höysteensä. Ilmaisumuoto voi olla satu, kasku, juttu, tarina tai kertomus. Jo vuonna 1860 ilmestyi hölmöläistarinat ensimmäisen kerran painetussa muodossa. Gustav Benjamin Schwabin kirjoitti ja August Ahlqvist suomensi kirjasen ”Huvi-kirja”, jossa hölmöläissatuja on peräti 50 sivua. Seuraavaksi hölmöläissatuja kertoi Z.Topelius Maamme kirjassaan. Olli toimitti vuonna 1924 ”Hölmöläiset-kirjan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmista. Tästä kokoelmasta on satuja levinnyt myös moniin koulujen lukemistoihin. Tämän jälkeen hölmöläistarinoita ovat kertoneet monet kirjantekijät. Eero Salola on kaksiosaisessa kirjassaan Hölmölän kylä punonut laajalti aiheita yhtenäiseksi tarinakokoelmaksi. Lewis, C. S.: Narnian tarinat. Kuv. Pauline Baynes. Suom. Kaarina Helakisa ja Kyllikki Hämäläinen. Otava 2000 Narnia on mielikuvitusmaa, jonka portit ovat avoinna vain lapsille. Lucy astuu vanhan maalaiskartanon vaatekaapin kautta lumottuun maailmaan. Kussakin kirjasarjan osassa lapset vierailevat Narniassa, mutta viimeisessä kertomuksessa he ovat tulleet jäädäkseen. Jokaisessa kirjassa lapset saavat tehtävän suoritettavakseen ja selviytyvät sankareina. Narniassa käyskentelevät sellaiset tutut satuhahmot kuin kentaurit, jättiläiset ja faunit. Juonessa on mukana enemmän puhuvia eläimiä kuin ihmisiä; myös puut ja jopa lähteet osaavat puhua. Tarinat vievät mukanaan maailmaan, jossa velholla on suuri valta. Hän voi määrätä maahan jopa ikuisen talven. C.S. Lewis (1898-1963) on brittiläinen runoilijaprofessori ja kirjailija, jonka tuotannosta seitsemän kirjaa käsittävä Narnia-sarja on muodostunut lasten fantasiakirjallisuuden klassikoksi. Hänen tarkoituksenaan oli luoda lapsille sadun keinoin mielikuvia kristinuskon perusasioista. Kristuksen roolissa on Aslan, joka on ottanut tarinassa leijonan hahmon. Uskontoon liittyen kirjailija kuvaa myös kärsimystä ja kuolemaa. C.S. Lewis on kirjoittanut tarinoiden synnystä:"...alkuun ne eivät olleet kertomuksia, vaan pelkkiä mielikuvia". Velho ja leijona -tarina alkoi hahmottua, kun kirjailija kuvitteli lumisen metsän, jossa fauni kiirehtii sateenvarjoineen paketteja mukanaan.                                                              Janosch: Suuri Panama-kirja. WSOY 2004 Janoschin suosikkihenkilöihin lukeutuvat karhu ja tiikeri. Näiden hyväntahtoisten ja hellämielisten kaverusten seikkailut on koottu nyt yksiin kansiin. Ystävykset puuhailevat kotoisasti sievässä majassaan. Ystävyys, yhdessäolo ja hyvä mieli ovat niille maailman tärkeimpiä asioita. Kun pikku tiikeri tulee kipeäksi, ovat läheiset valmiina hoitamaan sitä ja kuljettamaan yhdessä potilaan sairaalaan. Toisinaan mieleen iskee kaukokaipuu, mikä saa tiikerin ja karhunkin etsimään aarretta ja vaeltamaan Panamaan saakka. Vaikka unelmien maata ja aarretta ei löydykään matkalta, arvokasta elämänkokemusta kertyy matkan varrella. Horst Eckert, taiteilijanimeltääm Janosch, on taidemaalari, graafikko ja yksi maailman tunnetuimmista lastenkirjailijoista. Nykyisin hänen kotinsa on Teneriffalla, mutta hän on syntynyt Puolassa. Useita vuosia hän työskenteli aputyöntekijänä tekstiilitehtaalla. Häntä ei nimittäin huolittu taideakatemiaan oppilaaksi, mutta hän on yltänyt maailmanmaineeseen ilman akatemioitakin. Ensin hän alkoi kirjoittaa ja kuvittaa lehtiin kertomuksia. Nykyisin hänen tuotantoonsa kuuluu noin100 teosta, joita on käännetty yli 30 kielelle.                                                                                                      MUTUSTELE NÄMÄKIN: Barklem, Jill: Tiheikön väen kootut kertomukset. WSOY 1999 Dahl, Roald: Kekseliäs kettu. Kuv. Quentin Blake. Suom. Panu Pekkanen. WSOY 1999 Tautisia tarinoita. Kuv. Quentin Blake. Art House 1996  Tynkätyiset. Kuv. Patrick Benson. Suom. Päivi Heininen. Art House 2002 Jansson, Tove: Tarinoita Muumilaaksosta. Suom. laila Järvinen. WSOY 2003  Juvonen, Riikka: Sadesatuja. Lasten keskus 2003 Karjalainen, Elina: Uppo-Nallen juhlakirja. Kuv. Hannu Taina. WSOY 2000 Lindgren, Astrid: Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut. Kuv. Ingrid Vang Nyman, Björn Berg Lumottu metsä: Satusaari. Toim. Päivi Heikkilä-Halttunen...Kuv. Taru Castren... Weilin + Göös Ilon Wikland. WSOY 2002  McCaughrean, Gereldine: Sadun taikamaa. Kuv. Sophy Williams. Otava 2003  Parkkinen, Jukka: Karhukirjeitä Karhumäestä. Kuv. Pia Westerholm. WSOY 2002 Parkkinen, Jukka: Karhukirjeitä Karvoselle. Kuv. Pia Westerholm. WSOY 2002 Potter, Beatrix: Petteri kaniinin satumaailma: Beatrix Potterin koko tuotanto. Otava 2002 Salamaja: Satusaari. Toim. Päivi Heikkilä-Halttunen...Kuv. Taru Castren... Weilin + Göös Suomen lasten eläinsadut. Kuv. ja toim. Pirkko-Liisa Surojegin. 2.p. Otava 2001 Suomalaisten satujen helmiä. Toim. Eila Jaatinen. Kuv. Satu Parikka. Kirjapaja 2000 Uspenski, Eduard: Fedja-setä ja kutsumaton vieras. Kuv. G. Kalinovski. Suom. martti Anhava. Otava 2003