Lukevaa elämää
vk 29

Lukevaa elämää

Kirjoihin tutustuminen on alkanut jo lapsuuskodista. Koko lähipiiri harrasti kirjallisuutta. Kyläkoululla oli pieni kunnan sivukirjasto, josta aikuiset lainasivat. Mutta he myös ostivat ja ne kirjat kierrätettiin. Koko tuttavapiirin kesken.

Meitä lapsia varten oli myös pieni valikoima. Siitä sai lainata vasta kolmannen kouluvuoden alusta alkaen.

Runoihin tutustuin äitimme kautta, silloin kun perhe oli vielä pieni. Hän kuului erääseen ompeluseuraan, jossa äitimme osaksi oli tullut kulttuuriohjelma, runot. Valmistautuessaan ko. tilanteeseen hän luki niitä meille lapsille. Nuorena naisena tai tyttönä kirjat valikoituivat ikäkauden mukaan kaunokirjoiksi, tai siis romaaneja ne olivat.

Historiaa olin vältellyt kouluajan jälkeen, sillä siitä oli jäänyt niin pelottavat muistot. Varsinkin Raamatun historia. Sillä nimellä olevaa kirjaa luetettiin koulussa jo toisena vuonna, 8-vuotiaille lapsille. Miksi? Tuhansia vuosia vanhoja paimentolaisheimojen kansantarinoita. Julmaa, pelolla hallitsevaa elämäntapaa iskostettiin lasten mieliin. Anteeksiantoa ei löydy niille jotka sellaisen päätöksen olivat tehneet.

Keisarit

Joskus vuoden 1956-59 välillä löytyi uusi näkökulma kirjallisuuteen. Isäni kuunteli radiosta esitelmää, jossa kerrottiin Venäjän keisareista. En seurannut ko. lähetystä mutta korviini oli kantautunut jotakin. Ohjelman päätyttyä kysyin isältäni, oliko keisari aina isä ja seuraaja poika, niin kuin Aleksanteri ja Nikolai? Vastaus kuului; Ei, oli siinä veljeksiäkin. Äläkä sellaista kysele. LUE!

Kehotus tai ohje oli niin tehokas että vaikutus on kestänyt jo 50 vuotta.

Olin siihen aikaan nuori aikuinen ja työelämässä ja sen myötä kotipaikka oli vaihtunut Hämeenlinnaan. Siis välittömästi maanantaina kirjastoon etsimään keisariaiheista luettavaa. Mutta mitä, millaista, kuinka lähestyä noin vaikeaa asiaa? Kunnes löytyi henkilöhistoria. Siinä oli monipuolinen valikoima. Hallitsijoita, säveltäjiä, taidemaalareita, tieteiden edustajia ja tutkimusmatkailijoita, naisia ja miehiä jotka tiedoillaan ja taidoillaan ovat vaikuttaneet suurten ihmisryhmien, kokonaisten kansakuntien elämään.

Oli valinnan vaikeus, kaikkia ei ennätä lukea. Aloitin vaikeimmasta, siis hallitsijoista. Henkilöhistoria on kuitenkin inhimillistä, ainakin osittain, sillä joskus mainitaan myös perhe ja lapset nimeltä. He tuovat siihen lämpöä ja elämää, antavat jatkuvuudelle tarkoituksen.

Matkustelin mielikuvituksen ja karttojen avulla Eurooppaa ristiin rastiin hevoskyydillä heidän mukanaan. Tuo kaikki vaikutti myöhemmin matkakohteista tekemiini päätöksiin. Mahdollisuudet olivat kovin rajalliset, kuitenkin Pietarin, Budapestin, Rooman ja Pariisin nähtävyydet olivat vaikuttavia ja luetun perusteella näkemisen arvoisia.

Kevyempää välipalaa

Kevyemmäksi välipalaksi olen lukenut matkakirjoja, joissa matkaaja itse kertoo nähtyä ja koettua, ei mitään mainostekstiä. Viime vuosina olen tutustunut mm. Maija Asunta-Johnstonin kirjoihin, hän kertoo niin tutunomaisista askareista, Unkarin maaseudulla tapahtuvasta arjesta, naapureiden avulla sopeutumisesta siihen elämänmuotoon. Samanlaista sopeutumista harjoittelee Annie Harves Italiassa. Hyötypuutarhaa hoitaen, rikkaruohoja kitkien, sitten ilo irti sadonkorjuusta. Rentouttavaa lukemista. Kuuluu kai sarjaan ”maat ja kansat”.

Pitää myös mainita Eero Paloheimon Tämä on Afrikka. Avartuu käsityksesi ja rapisee turhat luulot lukiessa sellaista koettua ja nähtyä.

”Annikki”