Lukevaa elämää
vk 31

LUKEVAA ELÄMÄÄ

Opin lukemaan ennen koulun alkua. Ensimmäisistä kirjoistani en muista oikeastaan muuta kuin Annikki Setälän ja H.C.Andersenin satukirjat, sitten myöhempinä suosikkeina Peppi Pitkätossut ja Pekka Töpöhännät. Isältäni sain Topeliuksen 8-osaisen Lukemisia lapsille upeana “suomalaisten ja ruotsalaisten taiteilijain kuvittamana painoksena”, jonka hän oli saanut 1900-luvun alkupuolella. Se kiehtoi sekä tekstin että kuviensa kautta, ja kirjojen näytelmiä luin ystävättären kanssa vuoropuheluina noin kymmenvuotiaana.

Sitten tulivat vuoroon Anni Swanin kirjat, Enid Blytonin Seikkailu-sarja (Viisikkojen ilmestyessä olin kasvanut sen ajan ohi), kirjasarjat sairaanhoitaja Helenasta, näyttelijä Carolasta, kaikki L.M.Montgomeryn ja Louisa M. Alcottin iki-ihanat kirjat. Neiti Etsivä -sarja oli myös viihdyttävä, samoin Aaro Hongan reippaat kirjat. Myös Pikku prinsessa -kirja kuului suosikkeihini.

Hiukan myöhemmältä ajalta muistan kaikki Jalnat, Richard Cordonin riemastuttavan Lääkäri-sarjan sekä P.G.Wodehousen mahtavan hauskat kirjat. Nämä vuodet 1950-luvulla olivat todellista suurkuluttajakautta, kun ystävättärien kanssa valittiin luettavat ja juteltiin niistä keksien samalla omia tulevia kohtaloita… Liikuttavimmat ja järkyttävimmät kokemukset toivat aikanaan Lapsi 312 ja Anne Frankin päiväkirja.

Samoihin aikoihin saatiin jännitystä elämään lukemalla Maria Langia ja Agatha Christietä, jotka olivat onneksemme hyvin tuotteliaita kirjailijoita.

1960-luvulla alkoivat sitten elämäni ruuhkavuodet: opiskelu, lapset, työ – ei siis juurikaan romaaneita. Kuuluin kuitenkin kirjakerhoon ja annoin monta kertaa kuukauden kirjan tulla, vaikka en niitä kaikkia ehtinytkään juuri silloin lukea. Vasta vuosi 2000 (osaeläkeaika) ja 2006 alusta eläkkeelle jääminen muuttivat tilanteen: viimeksi kuluneina kolmena vuotena olen lukenut keskimäärin kirjan viikossa.

Nykyään löytyvät lukuvihjeet Helsingin Sanomien kausittaisilta kirjaluettelosivuilta. Sieltä on helppo merkitä mielenkiintoisilta vaikuttavat kirjat, joiden sisältö sitten täsmentyy lehtien kirja-arvosteluista. Internetissä tapahtuva kirjaston varausmenettely on oivallinen!

Nykyiset lukusuosikit ovat irrallisia romaaneja. Monesti paneudun joihinkin kirjailijoihin, joiden kaiken tuotannon pyrin lukemaan. Näistä mielenkiintoisimmat ovat Juha Itkonen, Matti Klinge, Merete Mazzarella ja Hannu Mäkelä, mutta myös Liza Marklund, Outi Pakkanen, Tuuli Rannikko, Ilkka Remes, Matti Rönkä ja Taavi Soininvaara ovat tulleet hyvin tutuiksi.

Toisinaan luen elämäkertoja, viime vuosina useitakin Eino Leinosta ja hänen runottaristaan, sekä Haavio-Enäjärvi-Tynni-kokonaisuudesta. Tässä yhteydessä pitää mainita Tynnin ja P.Mustapään runot, jotka ovat kuin ihanaa musiikkia. Kotikirjastomme koostuu kahden sukupolven takaa, joten se sisältää lukuisia elämäkertoja ja historiateoksia. Niitä on tarkoitus lukea sitten kun iän karttumisen myötä kulkeminen kirjastoon vaikeutuu.

Lukemaani (helppotajuiseen) tietokirjallisuuteen voinee lukea esim. Satu Salosen Sairaan hyvän potilaan (todellinen kansalaisen perusteos!) lisäksi muutamat vanhenemiseen ja itsetuntoon liittyvät, esim. Sirkka-Liisa Kivelän, Antti Hervosen ja Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat; myös yleiset taloutta käsittelevät Antti-Pekka Pietilän ja Seppo Konttisen kirjat.

Ulkomaisia elämäkertoja tulee hyvin vähän luettua, mieleen tulee nyt Martin Luther Kingin vaimon muistelmateos ja kuningatar Noorin omaelämäkerta.

Luen kirjat – yhden kerrallaan – yleensä hyvin nopeasti, päivisin ja sitten sängyssä iltaöisin – ja ihan järjestyksessä alusta loppuun. (Enkä koskaan kurkista loppuratkaisua!) Olen neljän vuoden ajan kirjannut muistiin kaikki lukemani kirjat, joita muuten en nimien perusteella muistaisi: sekaisin menisivät keskenään lizamarklundit, tuulirannikot ja taavisoininvaarat.

Vaikein vastattava kysymys koskee kirjaa, josta olen pitänyt eniten. Erinomaista kirjaa lukiessa tuntuu siltä, että JUURI TÄMÄ on se, mutta myöhemmin sekin on hyvänä kirjana toisten hyvien joukossa. Talvella 2009 tämä “eniten pitämäni kirja” on ollut Arne Nevanlinnan Marie, Sofi Oksasen Puhdistus ja Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Muutama vuosi sitten se on ollut jokin Matti Klingen päiväkirjoista, siis ennen hänen eläköitymistään kirjoitettu.

Helpoin vastattava kysymys on “Mitä teet, kun sinua ei yhtään huvita lukea?”. Silloin – harvoin – en lue!

Maija Turunen
eläkeläinen