Lukevaa elämää
vk 33

En voisi ajatella elämää ilman kirjoja

Jo lapsesta saakka kirjat ovat kuuluneet elämääni. Voin yhä nähdä itseni istumassa yöpuvussa ryijymatolla tyynyyn nojaten ja isän äänen tuolista vierestäni lukemassa. Jokailtainen rituaali. Hän luki hyvin ja ilmeikkäästi ja satujen maailma aukeni mieleeni. Kaikkein mieluisimpia kirjoja olivat Nalle Puh ja Kiplingin Veikeitä juttuja, jotka varmaan osaan vieläkin lähes ulkoa. Tiedän yhä miten elefantti sai kärsänsä tai kirahvi kaulansa!

Kun opin lukemaan, avautui koko kirjamaailman avaruus eteeni. Luin kaikkea. Meillä oli paljon kirjoja kotona ja kaikki lukivat. Sisarellani oli kaikki Swannin kirjat ja Pikkunaiset ja Runotytöt ja sen sellaiset. Joka joulu ja syntymäpäivä oma kirjastoni karttui. Eihän silloin sota-aikana muutakaan lahjoiksi sopivaa ollut. Kerrankin laskin, että sain jouluna 12 uutta kirjaa – jotka oli kaikki luettu ennen kuin joululoma päättyi.

Luin kaikkea. En pelkästään lasten- tai nuortenkirjoja, vaan mitä kirjahyllystä löytyi. Jos ei muuta luettavaa ollut, selailin Tietosanakirjaa ja Emännän tietokirjaa. Erityissuosikki oli Oma maa -niminen tietoteos, painava nahkaselkäinen moniosainen kirjasarja.

Nuoruusvuosien suosikkeja olivat tavallisten tyttökirjojen joukossa Vellamon lapset, Setä Pitkäsääri ja Peppi – ei se myöhempien aikojen Pitkätossu, vaan tanskalainen Peppi 1930-luvulta. Sitten tuli Dickens ja erityisesti Kaksi kaupunkia ja Pickwick-kerho ja tietysti Topelius, jonka kaikkien kirjojen joukosta Tähtien turvatit oli ”lempparini” – ja kaikkia saatoin lukea useaan kertaan.

Kirjastoa en kansakouluaikoinani saanut käyttää – äiti pelkäsi bakteereja! Sitten myöhemmin kyllä, kunhan muistin peittää lainakirjat paperilla – ja sänkyyn ei niitä missään nimessä saanut viedä!

Kirjamakuni on koko ajan ollut samanlainen; eli luen kaikkea. Kaunokirjallisuus, sekä maailmankirjallisuus että hömppäromaanit, ovat valuneet lävitseni, salapoliisijutut ja romantiikka, kaikki on kelvannut, kunhan jotakin luettavaa on ollut. Erittäin mieluisia ovat olleet elämäkerrat ja historialliset romaanit, mutta monenlaisia tieto- ja harrastekirjoja on aina tullut mukaan kirjastossa käydessä. En edelleenkään nyt eläkeläisenä voi ajatella, että menisin nukkumaan lukematta tunnin, pari sängyssä ja tietysti, jos jotakin uutta, mielenkiintoista on tarjolla, luen vaikka koko päivän.

Tietysti oli vuosia, jolloin pääosa lukemisesta oli Aku Ankkaa ja Muumeja lapsille, mutta kyllä aina löytyi aikaa työn ja perheen lisäksi omalle lukemiselle ja aina uudelle paikkakunnalle tullessa oli ensimmäisiä tutustumiskohteita kirjasto ja kirjastokortin hankinta.

Tietokone wikipedioineen ja googleineen tarjoaa tietysti ensihätään apua tiedonnälkään, mutta kyllä ”todellisena”, luotettavana tietolähteenä pidän edelleen kirjoja. Monta kertaa tutustun johonkin kirjaan ensin lainattuna ja sitten hankin ihan oman, johon voin palata yhä uudelleen.

Uutta kirjallisuutta koetan seurata mahdollisuuksien mukaan ja moni kohuttu kirja on valitettavasti tuottanut pettymyksiäkin. Ihan vuoden sisällä ilmestyneitä mieleeni ovat jääneet mm. Arne Nevanlinnan Marie ja Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin – sen sijaa Sofi Oksasen palkittu Puhdistus ei ollut makuuni.

Kerronpa vielä mikä tekee lukunautinnosta täydellisen! On hyvä, mielenkiintoinen kirja, jota ei voi laskea kädestään, yksin kotona keittiön pöydän ääressä ja – syötävänä homejuustovoileipiä ja Cocacolaa! Punaviini ja patonki kuulostaisi trendikkäämmältä, mutta ei! Esimerkiksi jouluksi hankin aina juustoni ja juomani valmiiksi, jotta saisin nauttia uusista kirjoista – sillä tiedän ihkavarmasti, että kirjojahan omaiset minulle lahjoiksi antavat.

Kerttu Loukojärvi
eläkeläinen