Lukevaa elämää
vk 37

Lukevaa elämää

Muistiini ei ole jäänyt mitään lukukokemuksia ajalta ennen kuin opin itse lukemaan. Äitini eli käytännöllisesti katsoen yksin kuuden pienen lapsen kanssa. Hänellä ei ollut aikaa lukea meille. Onneksi pääsin lastentarhaan, jossa kuva- ja satukirjat tulivat minulle tutuiksi. Parhaiten ovat jääneet mieleeni Tammen kultaiset kirjat.

Naapurissamme asui eläkkeellä oleva opettajaseminaarin lehtori, joka antoi meille lapsille joka joulu lahjaksi jonkun paksun satukirjan. Niitä isosiskot lukivat meille pienemmille, ja sitten kun oma lukutaito kehittyi, luin niitä itsekin. Parhaiten muistan Andersenin sadut ja erityisesti Anni Swanin sadut, jossa oli jännittävät, vähän pelottavatkin kuvat. Kuvittajana oli muistaakseni Rudolf Koivu. Erillisenä kirjana meillä oli muiden muassa Anni Swanin Iris rukka, joka oli tyttöjen suosikki. Meille pojille ei kirjojen lukeminen silloin vielä suuremmin maistunut.

Kirjastoa, tai lainastoa, kuten sitä nimitimme, käytimme vähemmän kuin olisi ollut mahdollista. Se sijaitsi aivan kotimme lähellä, Suomen vanhimman merimuseon yläkerrassa. Kirjastonhoitaja oli vanha, tiukka ja pelottava täti, joka ei sietänyt hiiskaustakaan asiakkailta, etenkään lapsilta, ja vahti myös tarkasti, ettemme lainanneet hänen mielestään meille sopimattomia kirjoja. Aina sai myös olla sydän syrjällään, etteivät vain kirjat olleet myöhässä, ja että ne olivat samassa kunnossa kuin lainattaessa.

Poikavuosina tulivat kuvaan sitten niin kutsutut ”lännen lehdet”: Pecos Billit, Tex Willerit ja muut Texasin tarumaiset sankarit ja tietysti Robin Hood, Tarzan ja Mustanaamio.

Ensimmäinen oikea kirjalukunautintoni oli Robinson Crusoe, joku lyhennetty painos. Se taisi olla ensimmäisiä kirjoja, jotka luin itse kokonaan alusta loppuun. Löysin myös Viisikot, kaunokirjalliset Tarzanit ja intiaanikirjat. Elävästi on jäänyt mieleeni Kapteeni Scottin viimeinen matka, joka kertoi retkikunnan tuhoisasta tutkimusmatkasta Etelämantereelle, ja perustui kapteeni Scottin pitämiin päiväkirjoihin.

Murrosiässä löysin Tuntemattoman sotilaan, jonka luin jokaisella joululomalla monena vuotena peräkkäin. Siitä tuli oikein rituaali, ja myöhemminkin aina joulun aikaan on pitänyt olla jotain mielenkiintoista luettavaa. Muuten joulu ei ole tuntunut joululta.

Parikymppisenä löysin runot. Ensimmäinen tyttöystäväni, nykyinen kirjailija, luki runoja ja kirjoitti niitä itsekin. En halunnut olla pekkaa pahempi, ja niinpä kahlasin läpi Nerudat, Garcia Lorcat, Hikmetit ja muut silloin radikaaleina pidetyt runoilijat. Kirjoittelin runoja myös itse, ja ajattelin tulla joskus kirjailijaksi.

Aikuisiässä lukeminen on ollut yksi lempiharrastukseni. Sanat ja sanoilla leikittely on aina viehättänyt minua. Huumorinikin perustuu paljolti sanojen, sanontojen ja murteiden vääntämiseen. On aikoja, jolloin luen paljon. Monta kirjaa saattaa olla luettavana yhtä aikaa. Siirtyminen kirjasta ja tunnelmasta toiseen ei ole minulle mikään ongelma. Sitten on kausia, jolloin vain harva kirja eksyy yöpöydälleni, ja jaksan lukea vain muutaman rivin nukkumaan mennessä.

Parhaita lukuaikoja minulle ovat illat ja erityisesti aamut, silloin kun on vapaata eikä ole kiire nousta ylös. Ja sänky on tietysti paras lukupaikka. Yksi parhaista lukupaikoista on juna. Hyvän kirjan parissa matka taittuu aivan huomaamatta. Joskus kauan sitten löysin kuuntelukirjat, jotka saavat myös automatkat kulumaan rattoisasti.

Luen kaikenlaista kirjallisuutta: romaaneja, muistelmia, sotakirjoja, tietokirjoja... Dekkareista ja fantasiakirjoista en jostain syystä välitä. Minusta luettavan pitää olla realistista, toden tuntuista. Runot ovat myös jääneet sinne nuoruuteen.

Hyvä kirja kiehtoo mieltä ja virkistää. Siksi palaan samoihin kirjoihin yhä uudestaan. Varsinkin silloin kun haluan vain levätä ja latautua kirjan parissa enkä halua heittäytyä mihinkään uuteen. Siksipä yöpöydälleni palaa aika ajoin joku suosikki vaikkapa Haanpäältä, Tuurilta tai Skiftesvikiltä. Nämä kolme kuvaavat sitä Pohjanmaata, jossa olen suurimman osan elämääni asunut, ja palauttavat minut tuttuihin sielunmaisemiin.

Luen mielelläni sota-aikaan ja sen jälkeisiin vuosikymmeniin liittyvistä aiheista, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Omaa lapsuuttaan, nuoruuttaan ja miehuuttaan peilaa niihin valtaviin mullistuksiin, joita näinä vuosikymmeninä maailmassa tapahtui.

Kysymykseen mistä kirjasta olen pitänyt eniten, on todella vaikea vastata. Maailma on pullollaan loistavia kirjoja, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Helpompi olisi vastata kysymykseen, mikä on paras kirja omassa kirjahyllyssäni? Mutta sekin valinta on äärimmäisen vaikea! Ehkä Linnan Tuntematon sotilas on vaikuttavuudeltaan siellä kärkipäässä.

Seppo Sovio, aikuisopiskelija