Lukevaa elämää
vk 38

MAKUASIOITA

Unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset: kirjat, musiikki, kuvataide, elokuvat jne.?

• Lapsuudessa – joka on varmastikin merkittävin aika vaikuttua – luin paljon Veikko Huovisen kirjallisuutta, innostavimpana novellikokoelmat Mikäpä tässä, Rasvamaksa ja Ronttosaurus. Jotain niistä on oletettavasti tarttunut hihaan omien tekemisteni riviväleihin.


• Toinen aktiivinen lukuvaihe oli yläaste- ja lukioikä, jolloin venäläinen kirjallisuus kiinnosti niin syvästi, että lainasin kirjastosta teoksia tekijänimiä vertailemalla; venäläinen tai itäblokkivetoinen nimi toimi usein lainaamisen perusteena, vaikkei toki synopsis- tai luonnehdintaluonteinen esittelytekstikään aivan yhdentekevä ollut. Yhtä kaikki, noina vuosina tuli kahlatuksi todellakin lavea otanta neuvostomateriaalia. Sittemmin kirjallinen makuni on ollut vähemmän rajattua, perusajatuksella ”hyvä kelpaa, oli sitten mitä hyvänsä”.


• Musiikkirakkauteni pohjaa punk-ilmaisuun. Ennen Sex Pistolsiin törmäämistäni en ollut mitenkään erityisesti vaikuttunut koko taiteenlajista, yhtyeet ja artistit soljuivat ohi tekemättä sen suurempaa vaikutusta. Never mind the bollocksin myötä tein syväsukelluksen punk- ja hardcoretaiteisiin enkä ole sittemmin palannut entiselleni.


• Etenkin Terveet kädet -joukkion Ääretön joulu -ep oli primitiivisyydessään ja samanaikaisessa iskevyydessään niin voimakas taide-elämys, etten taida osata merkitä mitään parempaa syytä sille miksi itsekin aloin puuhailla sävellys- ja sanoitusyrityksien kanssa. TK:n ”yksinkertainen on kaunista ja vieläpä teorian tasolla helppoa” -malli sai kitaraan tarttumisen tuntumaan helpommalta kuin rakenteellisesti vaikeampien ja välillisesti mahdottomia suoritteita välittävien, jäsennellympää musiikkia tekevien yhtyeiden tekemiset, kuten 10-vuotiaana löytämäni Hassisen koneen tai Dead Kennedysin vastaavat.


• Niin kuin kirjallisuudessa, olen musiikin kotitutkijana ja intoilijana alkanut arvottaa musiikkia itseisarvona kohottuneeksi, genreistä piittaamatta. Joskin punkin selkeä sukulaistyyli, folk, on ollut viime vuosina innostavampia elämyksiä luovaa kuin vaikkapa jossain progressiivisessa ilmaisussa enää itselleni tarjolla on.


• Kuvataide on varhaisin innostukseni kohde: olen piirrellyt ja tehnyt yrityksiä kuvakollaaseiksi jo kouluikäisestä lähtien, ja ala-astevuosina piirsin viljalti sarjakuviakin. Onnistunut käsitetaide kiinnostaa näinä päivinä sarjakuvia tai esittävää taidemaalaamista enemmän, vaikken sellaista itse tee. Nykytaiteeksi kutsuttu abstraktimpi ilmaisu vain onnistuu parhaimmillaan herättelemään maailman uudelleennäkemistä paremmin kuin pyrkimykset todellisuutemme toistamiseen, koska yksi- tai kaksitasoisina kuvina ne eivät välttämättä kykene edes siihen, jolloin kokemuksen loppusummaksi jää vain esittävä kuva ilman väittämää tai arvoitusta, joita molempia maailma on kuitenkin eittämättä täynnään.


• Elokuvia kulutan harvakseltaan, mutta osaan kyllä antaa sellaisille arvoa, jos onnistun niiden ääreen hakeutumaan tai joutumaan.


• Muutamia suosikkiohjaajia on toki minullakin, elokuvien vähimmäiskuluttajalla. Heitä ovat mm. Luis Bunuel, Takeshi Kitano, Emir Kusturica, Rauni Mollberg, Charlie Chaplin, Aki Kaurismäki ja jokainen hongkongilaisen wuxia-elokuvailmaisun mestari.

Jarkko Martikainen
muusikko, kirjailija

Martikaisesta lisää ks. Sanojen aika – nykykirjailijatietokanta

Martikaisen teoksia Hämeenlinnan seudun kirjastoissa :
Mierolainen
Pitkät piikit ja muita kertomuksia
Rakkaus
Hyvää yötä, hyvät ihmiset
9 Teesiä – säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille