Lukevaa elämää
vk 45

Lukevaa elämää

Opin lukemaan seitsenvuotiaana kansakoulussa, mutta jo sitä ennen olin tuntenut vetoa kirjoihin. Kotonamme ei ollut muita kirjoja kuin Raamattu ja pari lestadiolaishenkistä saarnakirjaa sekä isompien sisarusten koulukirjat. Niistä katselin kuvia ja kehittelin mielessäni kuviin sopivia tarinoita.

Koulussa lukemisen maailma tuntui kuin suuren ihmeen toteutumiselta. Lauantain viimeisillä tunneilla luettiin ääneen kahta kirjaa: Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä (Siviä Heinämaan lapsisovellus Robinson Crusoesta) ja Jänis Vemmelsäären seikkailut. Silti aapinen tuntui kiinnostavammalta, sillä siinä oli värikuvia.

Kirjat ovat alakoulusta lähtien kulkeneet mukana elämässäni ja olleet keskeinen osa elämänsisältöäni. Kirjoista, kirjoittamisesta ja kielestä tuli ammattikin, jossa – ainakin näin jälkeenpäin muistellen! – tunsin olevani omassa paikassa. Koulutyö, äidinkielen ja kirjallisuuden opetus, vei lukukausien aikana myös ns. vapaa-ajan, mutta työhön kuului itsestäänselvästi kirjallisuuden ja kirjallisen maailman tapahtumien seuraaminen. Jostain siihen aikaa halusi ottaa. Lukemisesta ja siihen liittyvästä kirjoittelusta tuli elämäntapa.

Eläkkeelle jäätyäni ja jonkin aikaa lukujärjestyksen mukaista elämää takaisin haikailtuani pääsin uudestaan kiinni lukevasta ja kirjoittavasta elämäntavastani. Oikeastaan sain keventynein kantamuksin jatkaa mielipuuhiani, ja nyt oli varaa valita: vain sitä mikä kiinnostaa!

Olen lapsesta saakka ollut runojen lukija (ja kirjoittaja). Käänteentekevimmät kirjaelämykseni ovat olleet runoja. Varhaisessa murrosiässä Saima Harmaja iski kuin tauti. Hänen päiväkirjoistaan ja runoistaan löytyi viitteitä Södergraniin; niinpä seuraava rankka tärähdys oli Södergranin runovalikoima, jonka löysin Kemin kaupunginkirjaston lukusalista (Pohjola-Nordenin lahjoitus!) ruotsinkielisenä. – Kävin sitä koulun vapaatunneilla siellä vaivalloisella keskikoululaisen ruotsin taidolla tavailemassa. Onneksi Södergran käyttää aika yksinkertaista kieltä, osan sanoista saattoi innoissaan kuvitella haluamakseen.

Sattumanvaraisiin ja lähtemättömän jäljen jättäneisiin kirjoihin kuuluvat myös Juhani Siljon runot ja aforismit. Minua ei silloin murrosikäisenä kiusannut edes Siljon avoin naisten halveksunta. Se peittyi siihen ihastukseen, jonka tiukka ja iskevä lause tarjosi. Myös Södergranin runovalikoimassa oli Brokiga iakttagelser, jotka päättelin samaan lajiin kuuluviksi. – Aforismien lukijana ja kirjoittajana olen aina näihin päiviin asti kokenut havahtumisen ja ajatusten uudistumisen hetkiä. Kuvittelen että niiden virkistysarvo on yhtä elvyttävä kuin hölkkäämistä harrastavan kuntoilijan jokapäiväinen lenkki!

Huomaan iän karttuessa yhä enemmän liukuneeni esseekirjallisuuden ja myös kirjallisuuden tutkimusten sekä elämäkertojen pariin. Ensimmäinen muistiin piirtynyt ja vahvasti vaikuttanut elämäkerta oli Unto Kupiaisen Aaro Hellaakoski -teos. Olin lukenut Hellaakosken runoja jo abiturienttisyksynäni, ja ensimmäisen opiskeluvuoden elähdyttävä runojohdattelija v. 1953 oli Kupiaisen innostunut ja paikoin hartaan ihastelevaksikin heittäytyvä kirjoitustapa. – Kellastunen kirjani välistä löydän paperilappusia, joihin olen raapustellut havaintojani. Kun myöhemmin olen palannut Kupiaisen tutkimukseen, olen huomannut, että sen intomieli ei enää jaksa vakuuttaa.

Edith Södergranista kirjoitettuja ruotsalaisia elämäkertatutkimuksia kirjahyllyssäni on useita. Myös niitä lukiessani olen joutunut toteamaan, että nuoruuden runolöytöjä ja niiden jättämää ilon jälkeä ei korvaa mikään. – Mirkka Rekolasta vaikutuin myös heti ensimmäisen kokoelman (Vedessä palaa) ilmestyessä. Hänen esseissään ja aforismeissaan on samaa avaruutta ja läsnäolon koskettavuutta kuin hänen runoissaan. Niitä luen edelleen mielelläni, ja aina jää avoimia kysymyksiä mietittäväksi.

Kemin kaupunginkirjasto ja Helsingin Rikhardinkadun kirjasto ovat olleet lukevan elämäni aarreaittoja varmaan enemmän kuin 1950-luvun yliopistollinen kirjallisuuden opetus ja opiskelu.

Lukuharrastusta aloitteleville ja sitä mahdollisesti jatkaville olen ammatissa toimiessani saanut antaa niin kyllälti neuvoja ja suosituksia, että iloisena vapaudestani olla neuvomatta ketään jatkan lukemisiani. Itse löydetty on paras kiintymyksen vahvistaja.

Hilja Mörsäri
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Kirjailija Mörsäri esitellään Sanojen aika –nykykirjailijatietokannasta.

Hämeenlinnan seudun yleisestä kirjastosta saatavia Mörsärin kaunokirjoja:
Elämän vaihtuva valo
Menneet meissä – i minnet
Päivien ja unten kirjasta
Kolme vuodenaikaa