Rakennukset » Hämeen linna

Magnus von Wright: Hakoisten linna. Kuva teoksesta Topelius, Zachris: Finland framstäldt i teckningar, 1845.
Kuva Kansalliskirjaston Helmi-tietokanta.


Lindeström, A.: Kronoborgs slott. Kuva teoksesta Topelius, Zachris: Finland framstäldt i teckningar, 1845.
Kuva Kansalliskirjaston Helmi-tietokanta.


Hämeen linna ja Hämeenlinnan kaupunki

FT Tuula Hockman

Koko sen ajan, jonka Hämeenlinnan kaupunki oli ensimmäisellä, vanhalla paikallaan linnan pohjoispuolella, oli myös Hämeen linna entisessä, vanhassa asussaan ainakin ulkoapäin katsottuna. Päälinnaa ympäröi sakaraharjainen kehämuuri, jonka kaakkois- ja luoteiskulmassa oli pyöreät tykkitornit. Rannan puolella muurissa oli danskeritorni. Kaupungin puoleisella sivulla puolestaan oli fatabuuritorni ja siinä laatta, jossa oli Tott-suvun vaakuna sekä kuva, jota 1600-luvulla ei enää kunnolla erottanut, 1700-luvulla ei sitäkään vähää. Kuvassa oli mieshahmo, jonka on arveltu esittävän Kristusta Tuskien miehenä. Ensin tosin ajateltiin, että kyseessä oli Birger Jaarli – hän, joka 1200-luvun puolivälissä teki Hämeeseen ristiretken ja jonka samalla retkellä kerrotaan perustaneen Hämeen linnan "pakanoille kiusaksi". Perimätieto mainitsee ensimmäiseksi Hämeen linnaksi, Birger Jaarlin linnaksi, myös Hakoisten linnavuoren.

Tiedot Hakoisten ja Hämeen linnan varhaisista vaiheista ovat yhtä viitteenomaiset ja vaikeasti tulkittavat kuin fatabuuritornin kuvan hahmo. Häme sen sijaan on ollut tunnettu kaukana ja kauan. Vuosien 1025–1050 j. Kr. välisenä aikana on Brusi-niminen mies pystyttänyt riimukiven Hämlingen kylään, Gävleen, Hämeessä (tafstalontissa) kaatuneen veljensä Egilin muistoksi. Vähän myöhemmin, 1100-luvun puolivälissä arabialainen maantieteilijä al-Idrisi kirjoitti näin: "Tabast (Tavast) on maa, jossa on paljon kyliä, vähän kauppapaikkoja; kylmyys siellä on vielä ankarampi kuin Suomessa ..." Viikinkien idäntie oli tuonut Hämeeseenkin arabialaisilla kirjoituksilla varustettuja ja islamilaiseen tapaan kuvattomia hopearahoja 800-luvulla ja 900-luvulla. Joskus rautakauden lopulla, aikana jolta ei kirjoituksia Hämeessä ole säilynyt, on Hämeen alueella kätketty maahan useita hopea-aarteita. Yksi näistä on löydetty Hämeenlinnan Linnaniemeltä (nyk. Varikonniemi). Aarteeseen kuuluu ketjulaite, muita koruja sekä 54 arabialaista ja länsimaista rahaa.

Hopea-aarteiden on perinteisesti arveltu liittyneen epävakaisiin oloihin, koska puolustuksellisesti tärkeillä linnavuorilla ja aarteilla näyttää olevan sama levinneisyys. Linnavuoret eli muinaislinnat suojasivat Sydän-Hämeen keskuksia yhtenäisenä verkostona. Niiden arvellaan olleen käytössä 1200-luvulle saakka. Tunnetuimpia Vanajaveden seudun muinaislinnoista ovat Hämeen linnasta etelään sijaitseva Janakkalan Hakoisten linnavuori sekä linnasta pohjoiseen sijaitseva Sääksmäen Rapola. Vuonna 1311 novgorodilaiset ovat hyökänneet Hämeeseen ja "Vanain linnaa" vastaan. Novgorodilaisten hyökkäyksen kohteeksi on esitetty sekä Hakoisten linnavuorta että keskiaikaista Hämeen linnaa.


Hämeen linna vanhassa asussaan

Hämeen linnan vanhin meidän päiviimme säilynyt osa on tohtori Knut Draken uusimman arvion mukaan rakennettu 1370-luvulla. Harmaa luonnonkivi on rakennusaineena monta metriä paksuissa päälinnan alimman kerroksen seinissä, muureissa. Ylemmät kerrokset ovat tiilipintaisia, mutta niidenkin seinien ydin on harmaata ja lujaa Hämeen kiveä. Linna oli Hämeen linnaläänin hallinnon keskus. Linnan voudit ja linnanherrat vastasivat verojen keräämisestä, maan puolustamisesta vihollisia vastaan ja rauhallisten olojen säilymisestä – rosvojoukkojen ei saanut antaa riehua asukkaita häiritsemässä. On tosin väitetty, että voudin ja hänen miestensä toiminta ei aina suurestikaan eronnut rosvojen toiminnasta.

Hämeen keskiaikaisen linnan loistokausi oli 1400-luvun jälkipuoliskolla ja 1500-luvun alussa, jolloin linna tunnettiin myös Kronoborgin nimellä. Suurimman osan tuosta ajasta linna oli jonkun Tott-suvun jäsenen hallussa. Vauraat ja vaikutusvaltaiset Erik Akselinpoika Tott, Knut Posse, valtionhoitaja Sten Sture vanhemman puoliso Ingeborg Aakentytär Tott ja Aake Yrjänänpoika Tott hallitsivat kukin vuorollaan linnalääniä. Heidän ajastaan kertovat Hämeen keskiaikaiset kivikirkot, kuten Vanajan kirkko, Hauhon kirkko, Sääksmäen kirkko ja Tammelan kirkko. Myös linnaa rakennettiin. Viimeistään tänä Tott-suvun kautena valmistui päälinnan toinen kerros ja kulmatornit, korkeammat tornit pohjoisen puolen kulmiin, matalammat etelän puolelle. Ehkä myös fatabuuritorni valmistui tänä aikana, Tott-suvun vaakuna siihen joka tapauksessa sijoitettiin Tottien hallitessa linnaa ja lääniä.


Kaupunki ja linna

Kustaa Vaasan ajoista alkaen linnaa johtivat voudit, mutta linna oli edelleen hallintokeskus aina 1600-luvun alkupuolelle saakka. Silloin, vuonna 1634, läänien johtoon tulivat maaherrat ja linnat jäivät pelkästään sotilaalliseen käyttöön, Hämeen linna myös vankilakäyttöön. Ojoinen, Saarinen ja Hätilä (muodostunut Hätilän ja Pintiälän kylistä), jotka 1500-luvun puoliväliin mennessä olivat muuttuneet talonpoikaiskylistä linnan latokartanoiksi, muuttuivat nyt virkataloiksi. Ojoisiin tuli läänin maaherran asuinkartano vuoteen 1648 saakka, jolloin Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherran virka- ja asuinpaikka siirrettiin Helsinkiin. Hämeenlinnan kaupunki jäi paikalleen linnan viereen ja sen raatihuoneeksi tuli maaherran virka-asuntona palvellut kaksikerroksinen rakennus. Vastaperustetun kaupungin yhteyttä linnaan lisäsi se, että kaupunkilaisten kirkko oli aluksi linnan kolmannessa kerroksessa. Linnan ja sen kirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1659 kaupunkilaiset rakensivat oman kirkon.

Linna oli sotilastukikohta, mutta sen merkitys 1600-luvulla oli vähäinen. Linnaa oli vielä 1600-luvun alussa kunnostettu, siten mm. kehämuurin länsikupeeseen oli rakennettu valli ja lisäksi erillinen linnake ja paaluaita yhdistämään näitä. Merkittäviä kunnostus- ja uudisrakennustöitä ei tämän jälkeen tehty. Linnan toiminta oli suppeaa ja sen palveluksessa ollut väki vähäistä. Vuoden 1664 läänintilit luettelevat hopmannin, kirjurin, linnasaarnaajan, vahtimestarin ja kahdeksan nihtiä. Hädän tullen, sodan uhatessa, kaupunkilaiset joutuivatkin useaan otteeseen osallistumaan linnan kunnostukseen tai vartiointiin. 1650-luvulla käydyn Venäjän sodan aikana kaupunkilaiset kuljettivat hevosillaan turpeita linnan valleille "koko kesän ajan", kuten he kuningas Kaarle X Kustaalle valittivat. Isonvihan alla kaupunkilaiset jälleen joutuivat sotilaallisiin tehtäviin, vartiopalvelukseen linnan valleille. Muutakin harmia oli, tosin vähäisempää: kun linnan ruutivarasto 1700-luvulla rakennettiin Pyövelinmäelle, kulkivat varaston vartijat läpi kaupungin vartiopaikalleen. Yksi vahdinvaihto oli keskiyöllä, seikka joka suuresti harmitti tulliportin vartijoita. He joutuivat joka yö heräämään ja avaamaan portin näille ohi marssiville vartijoille.

Linnan seutu oli sotaväen kokoontumis- ja katselmuspaikka, jossa myös järjestettiin väenottotilaisuuksia. Esimerkiksi 1600-luvun sotien aikana linna ympäristöineen oli ajoittain hyvinkin rauhaton. Sotaväenkatselmusten samoin kuin markkinoidenkin aikana linnan "patrullit" kuitenkin kiersivät kaupungissa nimenomaan öisin ja pyhä- ja juhlapäivinä järjestystä valvomassa. Nämä sotaväen kokoontumiset tarjosivat kaupunkilaisille mahdollisuuksia ansioihin oluen ja viinan myynnillä. Olutta tosin valmistettiin ja myytiin linnallakin. Korkaman ja Roudasmaan mukaan seurauksena oli, että "linnalla pannut porisivat, kauppa kävi ja yleinen suuttumus vallitsi kaupungissa".

Linnan väestä ja sotilaista oli myös hyötyä ja apua kaupunkilaisille. Sotilaat olivat mukana nostamassa lähiseudulta koulun rakennustarpeiksi uitettuja tukkeja järvestä. Linnassa oli erilaisia ammattimiehiä ja vahvaa väkeä, kun esimerkiksi kaupungin koulua rakennettiin. Heistä saatiin apua myös kun kaupungin kirkkoa rakennettiin kaupungin muuton takia uudelle paikalleen. Sitä paitsi linnoituksen upseerit, joita 1700-luvun jälkipuoliskolla linnassa oli, piirsivät sekä asemakaavaehdotuksia että epäilemättä myös joitain rakennuspiirustuksia.

Linnan varusväki saattoi toisinaan olla myös edelläkävijänä. 1750-luvulla, kun useimmille hämeenlinnalaisille olivat tuttuja vain olut ja viina, nauttivat linnanpäällikkö, majuri Olof Reinhold Glansenstjerna, asevaraston hoitaja Bouchman ja linnoituksen kirjanpitäjä myös vuosisadan uutuuksia, kahvia, teetä ja suklaatakin.


Sotilaiden majoitus

Yksi jatkuvasti toistuva ongelma oli Hämeenlinnan seudulle tilapäisesti tai pitempään sijoitettujen sotilaiden majoitus. Hämeenlinnaan toivat väkeä mm. 1700-luvulla ensin suunnitellut ja sitten toteutetut linnoituslaitteiden rakentamiset linnan yhteyteen. Vuosien 1725–1739 välisenä aikana kaupunkiin oli esimerkiksi sijoitettuna 24 Pohjanmaan Rykmentin sotamiestä. Vuoden 1734 lopulla Hämeen linnan tykistöyksikön muodosti noin 100 ruotsinkielistä ja ruotsinmaalaista miestä. Vuoden 1740 tienoilla Hämeen linnassa oli rakennustöissä Västerbottenin Rykmentin komennuskunta. Tänä aikana alettiin pitää ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia ja perustettiin ruotsalainen sotilasseurakunta. Hämeenlinnalaiseen kaupankäyntiin Ruotsista tulleet kotiutuivat nopeasti: he kilpailivat kaupunkilaisten kanssa valmistaen ja myyden luvattomasti viinaa.

Majoitusvelvollisuus jatkui Ruotsin vallan ajan loppuun ja sen ohi, autonomian aikaan. Kustaa III:n aikana kaupungin asukasluku oli jo noussut tuhanteen, mutta suuria olivat majoitettavien sotilaiden määrätkin. Linnan tilat eivät riittäneet ja milloin 100, milloin 150 miestä oli sijoitettava kaupunkilaisten koteihin. Siten esimerkiksi huhtikuussa 1790 kaupunkiin saapui Kuninkaallisen Majesteetin tallikunta, johon yksikköön kuului tallimestari, ratsastuksenopettaja, tohtori, kaksi tallimarskia, vaunumestari, hevoslääkäri, satuloitsija, 69 tallirenkiä ja seitsemän kaupustelijaa sekä 150 hevosta.

Suomen sodan aikana (1808–1809) Hämeenlinna muuttui venäläiseksi varuskuntakaupungiksi. Vuoden 1808 lopulla Hämeenlinnassa oli suuri muonavarasto, joka käsitti 35 000 miehen päiväannokset ja 8000 rehuannosta hevosille. Kaupungissa oli suuri 250 vuodepaikan sotasairaala, oli "artilleripankki" ja reservitykistö. Kaupunkilaisille annettiin joitain rajoittavia määräyksiä sotatilan takia. Paikkakunnalta poistuminen ilman linnankomentajan lupaa kielletiin, samoin ulkonaliikkuminen klo 11 jälkeen iltaisin, jolloin oli sammutettava tulet pakareista ja keittiöistä. Suuria kuormastoja kulki kaupungin läpi, olihan kaupunki venäläisen huoltotien tärkeässä nivelkohdassa. Kaupunkikuvaan olivat tulleet uudenlaiset uniformut ja vieras kieli. Suomen ja ruotsin lisäksi puhuttiin nyt venäjää, jota vain harvat hämeenlinnalaiset ymmärsivät.

Venäjän vallan alussa linna – eli Kruunuporin linna, kuten venäläiset sitä kutsuivat – oli sotilashallinnon alainen. Korkama ja Roudasmaa ovat antaneet tietoja linnan tilojen käytöstä: Päälinna oli muonavarastona, kellarissa kuitenkin säilytettiin ruutia. Ensimmäisessä kerroksessa oli muutama vankihuone. Eteläisen kehämuurin leipomo, joka oli valmistunut pikkuvihan alla oli käytössä ja siivessä oli tykistön puusepänverstas. Päävartion alakerrassa oli kaksi miehistöhuonetta, upseerihuone ja arestilaisten tilat. Yläkerrassa oli tiloja suomalaisille mies- ja naisvangeille. Läntisen kehämuurin alakerrassa oli reserviapteekki ja tykistöpaja, yläkerrassa tiloja insinöörikomennuskunnan työntekijöille. Pohjoisen kehämuurin alakerrassa oli tykistö- ja muonavarasto, yläkerrassa oli sotilasapteekki.

Venäläiset aloittivat heti rakennustyöt linnalla. Vuosina 1809–1813 linna kunnostettiin ja vuosina 1848–1851 rakennettiin kasarmialue Vanhaan kaupunkiin.


Linna vankilana

Hämeen linna on toiminut vankilana vuosisadasta toiseen, joskin vankien määrä menneinä vuosisatoina on ollut vähäinen. Vuonna 1556 tiedetään linnassa olleen vankina ruotsalainen katolismielisyytensä vuoksi vangittu pappi, Johannes Pauli Montigena, joka linnan vankilassa ollessaan on kirjoittanut latinankielisen postillan. Toinen mahdollisesti myös mielipiteidensä vuoksi Hämeen linnassa istunut vanki on ollut hollantilainen oppinut Tipotius, jonka vankeusaika ajoittuu 1600-luvun alkuun.

1660-luvun alussa näyttää vankilassa yhdellä kertaa olleen viisi, kuusi vankia. Vankilan muonavahvuudessa mainitaan esimerkiksi tammikuun 6. päivänä 1662 kaikkiaan kuusi henkeä, joista kaksi – isä ja poika – oli Tarinmaalta sekä yksi vanki Vaasan läänistä. Vankina oli myös kaksi naista. Vangin päivän muona-annokseksi ilmoitetaan kolme kappaa jauhoja. Matts Mattsinpoika Suur-Luolajasta on ollut vankina ainakin jo 10. helmikuuta samana vuonna. Hänet on teloitettu kolme kuukautta myöhemmin, 4. toukokuuta. Pitkiä vankeusrangaistuksia ei tunnettu, vaan vangit odottivat rangaistuksen toimeenpanoa.

Isonvihan alla linnassa tiedetään olleen kaikkiaan yksitoista venäläistä vankia, joista kolmen nimi oli Vasili. Ensinnäkin Vasili Asapatiof eli suomalainen Vasili, toiseksi Vasili Fedorof eli Råsyk, siis ruotsalainen Vasili, joka osasi ruotsin kieltä, ja kolmanneksi Vasili Gabriliof, liikanimeltään Belskoug. Vasilit tunnettiin kaupungissakin ainakin sen jälkeen, kun he olivat yrittäneet pakoa. Paon jälkeen heidän kerrottiin istuneen vankilassa kahlittuina. Isonvihan aikaan venäläiset toivat linnaan vangiksi mm. useita pappeja, joiden epäiltiin suojelevan ruotsalaisia sissejä. Janakkalan kirkkoherra Martti Florinus oli jonkun aikaa vankina, mutta pääsi vapaaksi ja lähti Ruotsiin. Muita olivat mm. Lempäälän kirkkoherra Justander, Ruoveden kirkkoherra Winqvist ja Kyrön kirkkoherra Rothovius, aikaisemmin Hämeenlinnan koulun rehtori.

Linnaa käytettiin vankilana Ruotsin vallan ajan loppuun. Haminan rauhan jälkeen linnasta tuli yksi Suomen yhdeksästä keskusvankilasta. Vuonna 1836 keisari antoi määräyksen tutkia linnan muuttamista kokonaan vankilaksi. Vuonna 1837 päälinna muutettiin kokonaan vankilaksi C. L. Engelin suunnitelman mukaan, ja vuonna 1839 aloitti linnan alueella toimintansa ensimmäinen uusi vankila, Kruunuporin työ- ja ojennuslaitos. Linna oli siirtynyt kokonaan siviilihallinnon alaiseksi, ja varuskunnan yksiköt olivat siirtyneet muualle. Myöhemmin linnassa toimivat lääninvankila, jonka rakennus valmistui vuonna 1871, ja Suomen ainoa naisvankila.

Linna oli edelleen Hämeenlinnan kaupungin yhteydessä, mutta se eli omaa sulkeutunutta elämäänsä.

---

Lähteet:
HMA. Mf. ES 2572. Läänintilit. Uusimaa ja Häme, n:o 7981, f. 805, 811.

Kirjallisuus:
Ailio, Julius, Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria. Teoksessa Hämeenlinnan kaupungin historia I. Hämeenlinna 1917.
Drake, Knut, Die Burg Hämeenlinna im Mittelalter. Eine baugeschichtliche Untersuchung. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 68. Helsinki 1968.
Drake, Knut, Häme Castle as a Subject of Research. Teoksessa At Home within Stone Walls. Life in the Late Medieval Häme castle. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae VIII. Toim. Terhi Mikkola & Anna-Maria Vilkuna. Suomen keskiajan arkeologian seura. Saarijärvi 2003.
Hanska, Jussi, Saarnaaminen keskiajan Hämeessä ja Satakunnassa. Teoksessa Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toimittaneet Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi, Christian Krötzl. Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampereen museot. Tampere 2000.
Hockman, Tuula, Kolmen polven perilliset. Ingeborg Aakentytär (Tott) ja hänen sukunsa (n. 1460–1507). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Bibliotheca Historica 104. Helsinki 2006.
Härö, Elias, Hämeen linna, opas. Museovirasto. Helsinki 1990.
Katermaa, Aino, Kaupunki väärässä paikassa – Hämeenlinnan kaupungin muutto ja linnan puolustusvalmius 1700-luvulla. Teoksessa Linnassa ja sen liepeillä. Hämeenmaa XV. Hämeenlinna 1990.
Korkama, Erkki & Roudasmaa, Stig, Tapparasta tankkeihin. Hämeenlinnan varuskunnan historia. Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiiri. Joensuu 1988.
Koskinen, Pekka, Hämeen linnan linnoittaminen kustavilaisella ajalla 1772–1808. Tampere University Press. Tampere 2007.
Mattila, Mervi, Beata Jaakontytär hämeenlinnalaisten naapurina ennen isonvihan aikaa. Teoksessa Linnassa ja sen liepeillä. Hämeenmaa XV. Hämeenlinna 1990.
Palmunen, Einar, Hätilän kylän ja kartanon vaiheita. Hämeenlinna 1957.
Palmunen, Einar, Saaristen kuninkaallinen latokartano. Hämeenlinna 1965.
Schulz, Eeva-Liisa & Schulz, Hans-Peter, Hämeenlinnan Varikkoniemi – myöhäisrautakautinen ja varhaiskeskiaikainen kauppapaikka. Teoksessa Hämeenlinna meidän kaupunkimme. Toim. A. Pakkanen ja I. Lehmusvaara. Hämeenlinna 1989.
Taavitsainen, J.-P., Ancient Hillforts of Finland. Problems of Analysis, Chronology and Interpretation with Special Reference to Hillfort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. 1990.
Taavitsainen, J.-P., Häme ja Satakunta pakanuuden ajan lopulla. Teoksessa Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toimittajat Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi, Christian Krötzl. Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampereen museot. Tampere 2000.
Terra Tavestorum, hämäläisten maa. Näyttelyluettelo. Tekstin koonnut Anna-Liisa Hirviluoto. Päätoimittaja Ritva Wäre. Museovirasto. Vammala 1994.
Vilkuna, Anna-Maria, Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. Suomen Historiallinen Seura. Bibliotheca Historica 31. Helsinki 1998.

Piilota

Lydian tiedostot

Lataa Acrobat Reader
Tekijä Nimeke Painovuosi Tiedostokoko Lataa
+ Ailio, Julius Hämeen linna, sen vaiheet ja sen rakennukset 1901 Moniosainen
Tiivistelmä
Loppilaissyntyinen muinaistutkija Julius Ailio (1872–1933) tuli 1892 ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta. Hän oli varhaisimpia Hämeen linnan tutkijoita ja julkaisi tämän ensimmäisen linnatutkimuksensa Hämäläisen osakunnan Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1901. Saksankielinen versio Die Burg Tavastehus, ihre Entwickelung und ihr Alter ilmestyi samana vuonna Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjassa. Teoksessaan Ailio selvittelee varhaisimpia mainintoja linnasta sekä linnan rakennushistoriaa ja päätyy esittämään, että linna on rakennettu viimeistään 1200-luvun puolivälin paikkeilla. Nykykäsityksen mukaan linna on perustettu 1200-luvun lopulla. HUOM! Teoksen liitteet on digitoitu Hämeenlinnan kaupungin historian ensimmäisestä osasta, minkä vuoksi digitoidun liitteen numero vastaa kaupunkihistorian liitteiden numerointia. Esim. tämän teoksen liite 1 on kaupunkihistoriassa liitteenä 2 jne.

Muualla aiheesta

+ Vilkuna, Anna-Maria: Hämeen linnan henkilöhistorialliset lähteet, 1995
Artikkeli on ilmestynyt myös painettuna Genos-lehdessä vuonna 1995 (vol. 66, s. 50-54, 95).
+ Karti, Hanna: Sotakoneen moottori vai kruunun kivireki? : Hämeen linnan käsityöläiset ja palkolliset 25-vuotisen sodan aikana 1571-93, 2009
Hanna Karti selvittelee pro gradu -tutkielmassaan Hämeen linnan palkollisten ja käsityöläisten määrän muutosta Ruotsin ja Venäjän välisen sodan aikana 1500-luvun loppupuolella. Tampereen yliopiston tutkielmatietokanta.
© Hämeenlinnan kaupunginkirjasto 2007