Selaa aineistoja (yhteensä 14)

Vuonna 1904 perustettu Hämeenlinnan puistovaliokunta työskenteli ahkerasti Hämeenlinnan monien puistojen kunnostamisen ja kaunistamisen puolesta. Lehtori A. Th. Böökin johtama valiokunta kiinnitti huomionsa myös Linnanpuistoon, joka aina kevättulvien aikaan joutui veden valtaan. Kaupungista linnalle johtava Linnantie oli ollut yksi ns. viertoteistä, joiden ylläpitokustannuksista vastasi valtio kaupungin suorittamaa vuosittaista korvausta vastaan. Vuonna 1908 tehtiin kuitenkin sopimus, jonka mukaan kaupunki otti huolehtiakseen myös viertoteiden kiveämisesta ja kunnossapidosta valtion maksamaa kertakorvausta vastaan. Puistovaliokunta näki Linnantien osana Pitkänsillan pielestä lähtevää "kävelimöä" ja halusi korottaa Linnantietä ja tehdä siitä esplanadin istuttamalla tien molemmille reunoille puukujanteet. Tässä postikorttikuvassa puut ovat jo kasvaneet ja Linnantie on kivetty. Reitti linnalle näyttää tulvasta huolimatta olevan hyvässä kunnossa.

Loppilaissyntyinen muinaistutkija Julius Ailio (1872–1933) tuli 1892 ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta. Hän oli varhaisimpia Hämeen linnan tutkijoita ja julkaisi tämän ensimmäisen linnatutkimuksensa Hämäläisen osakunnan Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1901. Saksankielinen versio Die Burg Tavastehus, ihre Entwickelung und ihr Alter ilmestyi samana vuonna Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjassa. Teoksessaan Ailio selvittelee varhaisimpia mainintoja linnasta sekä linnan rakennushistoriaa ja päätyy esittämään, että linna on rakennettu viimeistään 1200-luvun puolivälin paikkeilla. Nykykäsityksen mukaan linna on perustettu 1200-luvun lopulla. HUOM! Teoksen liitteet on digitoitu Hämeenlinnan kaupungin historian ensimmäisestä osasta, minkä vuoksi digitoidun liitteen numero vastaa kaupunkihistorian liitteiden numerointia. Esim. tämän teoksen liite 1 on kaupunkihistoriassa liitteenä 2 jne.

Hämeen linnaa ympäröivä kivetty vallihauta on peräisin 1770-luvulta. Se rakennettiin silloin osana Axel Magnus von Arbinin laatimaa Hämeen linnan linnoitussuunnitelmaa. Vallihaudan seinämät rakennettiin luonnonkivistä ilman laastia, ja reunojen tukemisessa käytettiin myös mm. hirsiä ja risukimppuja. Kaivanto on molemmista päistään yhteydessä Vanajaveteen. Linnan vallihautoja on kunnostettu 2010-luvulla ja työt jatkuvat luultavasti vielä useamman vuoden.

Hämeen linna on kuvattu tähän postikorttiin veden yli silloisen Rantapuiston kävelytieltä päin. Rantapuiston ja linnan välillä oli vetisen niityn reunassa kaupungin venevalkama. Linnan vasemmalla puolella näkyy arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema vankilarakennus, joka valmistui vuonna 1871 Hämeenlinnan kuritushuoneeksi. 1900-luvun alussa rakennuksessa toimi jo Hämeen lääninvankila.

Hämeen linnan päälinnan eteläpuolella kuvan oikeassa reunassa on 1740-luvulla rakennettu kruununleipomon rakennus ja sen jatkona päävartio. Kruununleipomo rakennettiin keskiaikaisen kehämuurin päälle, niin että muuri muodosti osan sen etelänpuoleisesta seinästä. Kaksikerroksisen rakennuksen alakerrassa oli kuusi valtavaa leivinuunia ja yläkerrassa kuivausullakko. Kruununleipomon jatkeena on 1770-luvulta peräisin oleva päävartiorakennus. Päälinnassa ja kehämuurirakennuksissa toimi kuvan ottamisen aikaan naisvangeille tarkoitettu Hämeenlinnan kuritushuone ja työvankila. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy osa Hämeen lääninvankilan päädystä. Vankila-alue oli ympäröity hirsistä tehdyllä aidalla, joka purettiin vuonna 1897 tiilimuurin tieltä.

Hämeen linna oli alun perin 1200-luvun lopulla perustettu moreenikumpareelle Vanajaveden kapeikon länsirannan saarelle, ja melkeinpä saareksi linnan alue muuttui edelleen aina keväisin myös 1900-luvun alkupuolella, kun Vanajavesi tulvi kaupungin ja linnan väliselle niitylle. Linnantietä oli kuitenkin korotettu niin, että sitä pitkin pääsi kulkemaan kuivin jaloin. Linnan länsipuolella on arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema, vuonna 1871 valmistunut vankilarakennus, jossa 1900-luvun alussa toimi lääninvankila. Päälinnassa ja kehämuurirakennuksissa oli naisvankilan tiloja.

Hämeen linnassa ja sitä ympäröivissä kehämuurirakennuksissa toimi vankila vuosina 1837–1972. Tiilinen muuri Hämeen linnan vankila-alueen ympärille rakennettiin vuonna 1897. Tätä ennen aluetta ympäröi hirsistä rakennettu korkea aita.

Hämeen linna ei ollut auki matkailijoille 1900-luvun alkupuolella, vaikka se kaupungin matkaoppaissa nähtävyyteenä mainitaankin. Vuonna 1915 ilmestyneessä Hämeenlinnan matkaoppassa puhutaan Ruunuporin eli Tavastborgin linnasta ja esitellään linnan historiaa ja rakennusvaiheita. Linna oli kuitenkin tuohon aikaan pelkästään vankilakäytössä, joten matkailijoiden piti tyytyä ihmettelemään keskaikaista linnaa muurien ulkopuolelta. Vankilatoiminta jatkui päälinnassa vuoteen 1953 ja sen jälkeenkin vielä kehämuuri- ja päiväsellirakennuksissa aina vuoteen 1972 asti. Entistetty päälinna avattiin yleisölle vuonna 1979.

Hämeen linnan ympärille rakennettiin 1770-luvulla kivetty vallihauta, joka yhdistettiin molemmista päistään Vanajaveteen. Vallihaudan rakentaminen liittyi Axel Magnus von Arbinin laatimaan Hämeen linnan linnoitussuunnitelmaan, jonka tarkoitus oli muuttaa keskiaikainen linna bastionilinnoitukseksi. Työt aloitettiin vallihautojen rakentamisella ja maavallien kunnostamisella. Postikorttikuvassa näkyy "kaivantoa" lähellä sisääntuloporttia linnan eteläpuolella. Vallihaudat ympäröivät edelleen kunnostettuina Hämeen vanhaa linnaa. Puiden takana on Hämeen lääninvankilan rakennus, nykyinen Vankilamuseo.

Nykyinen Kustaa III:n katu tunnettiin 1980-luvun loppuun asti Linnantienä. Linnantie kulki Linnanpuiston läpi Hämeen linnan portille. Linnanpuiston vanhimpia istutuksia ovat Linnantietä reunustavat puut. Muuta puustoa tai muitakaan istutuksia puistossa ei vielä 1930-luvulle tultaessa ollut, vaan alue oli alavaa tulvavedelle altista vesijättömaata ja rantaniittyä. Avoin leveä oja kulki Niittykadun suuntaisesti puiston poikki ja laski Vanajaveteen.