Selaa aineistoja (yhteensä 28)

Byggnads-ordningar för städerne Tawastehus och Eknäs
Vuoden 1823 rakennusjärjestyksessä Hämeenlinnan ja Tammisaaren kaupungeille määrättiin mm. järjestämään ulommissa kaupunginosissa tontteja köyhempiä asukkaita varten, kun taas keskustan tontit varattiin varakkaammille kaupunkilaisille, jotka saattoivat rakentaa suurempia taloja. Rakennusjärjestyksessä annettiin myös ohjeita mm. katujen ja kujien leveydestä ja tulipalojen ehkäisemisestä sijoittamalla seppien ja värjärien pajat syrjemmälle kaupungin keskustasta. Rakennusjärjestysehdotus oli lähetetty päätettäväksi jo vuonna 1815, mutta sille saatiin senaatin vahvistus vasta vuonna 1823.
Avainsanat:
, ,
Julkaisuaika:
1823
Tekijä:
Aleksanteri I

Kellastuneita muistoja Hämeenlinnasta
Hämeenlinnalainen kauppias Knut Fredrik Björkbom (1853–1943) kirjoitti 1920-luvun lopulla Hämeen Sanomiin muistelmia nuoruutensa kaupungista. Ensimmäisessä kertomuksessaan hän muistelee kaupankäyntiä Hämeenlinnassa 1860-luvulla, jolloin hän itse oli vielä palkattomana apulaisena kauppias Nyströmin puodissa. Työpäivät tuohon aikaan olivat pitkiä, kun puoti avattiin jo puoli kuudelta aamulla ja suljettiin vasta kymmeneltä illalla. Sunnuntaisinkaan ei saanut levätä, vaan silloinkin käytiin kauppaa, tosin pihaoven puolelta. Muissa kirjoituksissaan Björkbom kertoo mm. 1860-luvun suurista nälkävuosista, kaupungin puistojen varhaisista vaiheista, maaherra Rehbinderin hallintokaudesta sekä viinanpoltosta ja väkijuomien salakuljetuksesta Hämeenlinnan kauppiaille. Lopuksi Björkbom kuvailee vielä joulunviettotapoja ja -perinteitä kauppias Nyströmin perheessä sekä muihinkin vuotuisjuhliin liittyviä vanhoja taikoja ja uskomuksia.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
n. 1930
Tekijä:
Björkbom, K. F.

Hämeenlinnan eläinsuojelusseura 1875-1900
Vuonna 1875 perustettu Hämeenlinnan eläininsuojelusseura on yksi kaupungin vanhimmista yhdistyksistä. Lyseon maantieteen ja luonnonhistorian lehtori A. Th. Böök (1858–1943) toimi vuosisadan vaihteessa eläinsuojelusseuran sihteerinä ja myöhemmin pitkäaikaisena puheenjohtajana. Hän laati seuran toiminnasta kaikkiaan viisi kertomusta, jotka yhdessä kattavat vuodet 1875–1925. Seuran ensimmäisen neljännesvuosisadan tärkeimpiä tavoitteita oli hevosten kohtelun parantaminen etenkin markkina-aikaan. Eläinsuojelun asiaa edistettiin myös tekemallä ahkeraa valistustyötä.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1900
Tekijä:
Böök, A. Th.

Vanhankansan tapoja ja taikoja ym. sivistyshistoriallisia pikkutietoja Keski-Hämeestä 1800 luvulta
Hämeenlinnan lyseon maantieteen ja luonnonhistorian lehtori Albert Theodor Böök esittelee tässä kirjassa Keski-Hämeestä, erityisesti synnyinseudultaan Padasjoelta peräisin olevia vanhoja tapoja ja tarinoita. Ne liittyivät yleensä pyhäpäiviin, mutta myös muihin tapahtumiin ja toimintoihin, kuten häihin, kalastukseen tai metsästykseen. Tapoihin sisältyi usein taikauskoa, sillä toimimalla jollakin erityisellä tavalla uskottiin saavutettavan haluttu asia tai vaihtoehtoisesti estettävän ei-toivottu tapahtuma. Tiettyjen ilmiöiden taas saatettiin katsoa olevan merkki tulevasta. Kirjassa on myös useita lyhyitä kuvauksia historiallisista tapahtumista, kuten Suomen sodasta, keisari Aleksanteri II:n Suomen vierailusta tai Kerpeikkarina tunnetun sarjamurhaaja Juhani Aataminpojan veriteoista ja tuomitsemisesta.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1912
Tekijä:
Böök, A. Th.

Suomenmaan kansanpukuja I.  Hämeenmaa
Hämäläisten pukineiden olennaisimmat osat 1800-luvulla olivat valkoinen rohtiminen mekko, patalakki ja pieksut. Kansanpukujen ohella R. W. Ekmanin teos esittelee hämäläisen heimon luonnetta, hämäläisten asumisoloja, rakennuksia ja yleisemminkin kansanelämää sekä tapakulttuuria Hämeessä 1800-luvulla.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1867
Tekijä:
Ekman, R. W.

Hämeenlinnan vanhemmista kouluista
Anders Emil (Antti) Favén (1841–1913) oli Hämeenlinnan normaalilyseon ja lyseon historian ja maantieteen opettaja, joka toimi myös lyseon rehtorina ja kansakoulujen tarkastajana. Favén oli myös Hämeen Sanomien alkuperäinen nimimerkki Antti. Hämeenlinnan vanhemmista kouluista ilmestyi normaalilyseon lukuvuoden 1878–1879 vuosikertomuksen liitteenä. Teoksessa Favén kertoo Hämeenlinnan kahden vanhimman koulun toiminnasta, koulurakennuksista sekä opettajista ja oppilaista. Hämeenlinnan ensimmäisen koulun perusti Pietari Brahe vuonna 1639, ja se tunnetaan nimellä Hämeenlinnan pedagogio eli lastenkoulu. Pedagogio muuttui vuonna 1690 triviaalikouluksi. Favén selvittelee triviaalikoulun vaiheita vuoteen 1842, jolloin koulu muutettiin yläalkeiskouluksi.
Avainsanat:
, , , , , , , , , , , ,
Julkaisuaika:
1879
Tekijä:
Favén, A. E.

Hattulan pitäjänkartta 1810-luvulta
Geografisk Charta öfver Hattula socken belägen i Tavastehus län, [1800-1820?] on digitoituna Kansalliskirjaston Helmi-tietokannassa.
Avainsanat:
, ,
Julkaisuaika:
1810
Tekijä:
Fieandt, Otto Carl von

Hämeenlinnan kaupungin sairashuone 1886–1895
Hämeenlinnan kaupungin sairashuoneen kymmenvuotishistoriikin laati lääketieteen ja kirurgian tohtori Louis Gratschoff, joka toimi sairashuoneen lääkärinä vuosina 1891–1897. Kaupungin sairaalarakennus sijaitsi Koulukadulla ja sisälsi seitsemän potilashuonetta. Alun perin Hämeenlinnan kuumelasarettina aloittanut sairashuone muuttui kuvatun jakson aikana enemmän yleisen sairaalan suuntaan, ja sen nimikin muuttui Hämeenlinnan kaupungin sairashuoneeksi. Historiikin tilasto-osa sisältää tiedot sairashuoneella hoidetuista potilaista ja heidän "ulkonaisista ja sisällisistä taudeistaan". Lisäksi Gratschoff esittelee tilastoja mm. sairashuoneen tuloista ja menoista ja suoritetuista leikkauksista sekä luettelee sairaalan haavurikalustoon kuuluvat instrumentit.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1896
Tekijä:
Gratschoff, Louis

Kunnallis-historiallinen kertomus Hämeenlinnan kaupungista
Kirjailija, päätoimittaja Tyko Hagman (1849–1914) toimi Hämeenlinnassa sanomalehti Hämäläisen päätoimittajana vuosina 1898–1901. Hagman oli myös tuottelias kirjailija ja julkaisi mm. useita lasten satu- ja runokirjoja. Hagmanin oli tarkoitus aluksi kirjoittaa vain vuodesta 1898 kertova kunnalliskertomus. Kirjan esipuheessa hän kuitenkin kertoo ryhtyneensä omasta harrastuksestaan jo aiemmin keräämään tietoja Hämeenlinnan historiasta ja yhteiskuntaelämästä. Nämä tiedot hän sitten vielä laajennettuina liitti kertomukseensa, niin että siitä tuli lopulta ensimmäinen yleisesitys Hämeenlinnan kaupungin historiasta. Teoksen alkuosa Piirteitä Hämeenlinnan kaupungin historiasta käsittelee kaupungin historiaa sen perustamisesta aina vuoden 1831 tulipaloon asti. Kirjan keskiosa on alkuperäisen suunnitelman mukainen Kertomus Hämeenlinnan kaupungin kunnallis-taloudellisista oloista. Viimeinen osa Tietoja Hämeenlinnan kaupungin yhteiselämän eri aloilta esittelee kaupungin vanhimpia kouluja,…
Avainsanat:
, , , , , , , , , , , ,
Julkaisuaika:
1900
Tekijä:
Hagman, Tyko

Paroni Otto Carl Reinhold Rehbinder (1797–1873) toimi Hämeenlinnassa Hämeen läänin kuvernöörinä eli maaherrana vuosina 1841–1862. Tarmokas ja velvollisuudentuntoinen Rehbinder toimi aktiivisesti mm. köyhäinhoidon ja luonnosuojelun hyväksi, mutta erityisesti hänet muistetaan Hämeenlinnan Kaupunginpuiston eli Parkin perustajana ja rakennuttajana.
Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX vuonna 2010, lukija Veikko Pulli.
Avainsanat:
, , , , , , , , , , , ,
Julkaisuaika:
1900
Tekijä:
Hagman, Tyko
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2