Selaa aineistoja (yhteensä 29)

Runoilijanimellä Tuokko kirjoittaneen Antti Törneroosin romanttis-ihanteellinen runo Birger Jaarlin linna julkaistiin ensimmäisen kerran Hämäläis-osakunnan ensimmäisessä Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1872. Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX, lukija Antti Paranko.

Runoilijanimellä Tuokko kirjoittaneen Antti Törneroosin (1835–1896) romanttis-ihanteellinen runo Birger Jarlin linna julkaistiin ensimmäisen kerran Hämäläis-osakunnan ensimmäisessä Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1872. Hämeen linna näyttäytyy kesäyössä runoilijalle aluksi uhkaavana Hämeen valloituksen muistomerkkinä, mutta aamunkoitteessa hän muistaa sen myötä levinneen uuden uskon tuoneen hämäläisille vapauden ja rauhan.

Kansanvalistusseuran julkaisi vuonna 1908 Suomen maakunnat -sarjansa neljäntenä osana Hämeen maakuntakuvauksen. Maakunta oli tuolloin nykyistä laajempi, ja siihen kuului myös osia nykyisestä Pirkanmaasta, Keski-Suomesta ja Kymenlaaksosta. Teoksen alkuosa käsittelee Hämettä kokonaisuutena, mm. historiaa, luontoa, elinkeinoja ja hämäläistä kansanluonnetta. Loppuosassa kirjoittaja kutsuu lukijan mukaan matkalle Hämeen maakunnan eri osiin. Kierrokselle lähdetään ”maakunnan vanhasta pääpaikasta, Hämeen linnasta, joka pitkät ajat on ollut maakunnan yhteiskunnallisen, henkisen ja taloudellisen elämän keskus”. Häme-teoksen kirjoittaja Frans Oskar Rapola (1862-1910) oli lyseonlehtori, oppi- ja tietokirjojen tekijä ja valtiopäivämies. Sääksmäkeläissyntyinen Rapola oli käynyt koulunsa Hämeenlinnan normaalilyseossa ja valmistuttuaan maisteriksi myös auskultoinut siellä.

Vuonna 1904 perustettu Hämeenlinnan puistovaliokunta työskenteli ahkerasti Hämeenlinnan monien puistojen kunnostamisen ja kaunistamisen puolesta. Lehtori A. Th. Böökin johtama valiokunta kiinnitti huomionsa myös Linnanpuistoon, joka aina kevättulvien aikaan joutui veden valtaan. Kaupungista linnalle johtava Linnantie oli ollut yksi ns. viertoteistä, joiden ylläpitokustannuksista vastasi valtio kaupungin suorittamaa vuosittaista korvausta vastaan. Vuonna 1908 tehtiin kuitenkin sopimus, jonka mukaan kaupunki otti huolehtiakseen myös viertoteiden kiveämisesta ja kunnossapidosta valtion maksamaa kertakorvausta vastaan. Puistovaliokunta näki Linnantien osana Pitkänsillan pielestä lähtevää "kävelimöä" ja halusi korottaa Linnantietä ja tehdä siitä esplanadin istuttamalla tien molemmille reunoille puukujanteet. Tässä postikorttikuvassa puut ovat jo kasvaneet ja Linnantie on kivetty. Reitti linnalle näyttää tulvasta huolimatta olevan hyvässä kunnossa.

Loppilaissyntyinen muinaistutkija Julius Ailio (1872–1933) tuli 1892 ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta. Hän oli varhaisimpia Hämeen linnan tutkijoita ja julkaisi tämän ensimmäisen linnatutkimuksensa Hämäläisen osakunnan Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1901. Saksankielinen versio Die Burg Tavastehus, ihre Entwickelung und ihr Alter ilmestyi samana vuonna Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjassa. Teoksessaan Ailio selvittelee varhaisimpia mainintoja linnasta sekä linnan rakennushistoriaa ja päätyy esittämään, että linna on rakennettu viimeistään 1200-luvun puolivälin paikkeilla. Nykykäsityksen mukaan linna on perustettu 1200-luvun lopulla. HUOM! Teoksen liitteet on digitoitu Hämeenlinnan kaupungin historian ensimmäisestä osasta, minkä vuoksi digitoidun liitteen numero vastaa kaupunkihistorian liitteiden numerointia. Esim. tämän teoksen liite 1 on kaupunkihistoriassa liitteenä 2 jne.

Hämeen linnaa ympäröivä kivetty vallihauta on peräisin 1770-luvulta. Se rakennettiin silloin osana Axel Magnus von Arbinin laatimaa Hämeen linnan linnoitussuunnitelmaa. Vallihaudan seinämät rakennettiin luonnonkivistä ilman laastia, ja reunojen tukemisessa käytettiin myös mm. hirsiä ja risukimppuja. Kaivanto on molemmista päistään yhteydessä Vanajaveteen. Linnan vallihautoja on kunnostettu 2010-luvulla ja työt jatkuvat luultavasti vielä useamman vuoden.

Enok Rytkönen kuvasi Hämeen linnan vuonna 1906 veden yli Vanajaveden itärannalta. Linnassa ja sitä ympäröivissä rakennuksissa toimivat tuolloin naisvankila ja lääninvankila. Päälinnaa ja 1700-luvun kehämuurirakennuksia oli ryhdytty muuttamaan vankilakäyttöön jo vuonna 1837 arkkitehti C. L. Engelin johdolla. Seuraavat muutokset tehtiin 1880-luvulla, jolloin naisvankilalle saatiin lisätilaa korottamalla kehämuurirakennuksia. Linnan pohjoispuolelle rakennettiin lisäksi 77-paikkainen päiväsellirakennus naisvankeja varten. Päiväselliosasto purettiin 1970-luvulla.

Hämeen linna on kuvattu tähän postikorttiin veden yli silloisen Rantapuiston kävelytieltä päin. Rantapuiston ja linnan välillä oli vetisen niityn reunassa kaupungin venevalkama. Linnan vasemmalla puolella näkyy arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema vankilarakennus, joka valmistui vuonna 1871 Hämeenlinnan kuritushuoneeksi. 1900-luvun alussa rakennuksessa toimi jo Hämeen lääninvankila.

Hämeen linnan päälinnan eteläpuolella kuvan oikeassa reunassa on 1740-luvulla rakennettu kruununleipomon rakennus ja sen jatkona päävartio. Kruununleipomo rakennettiin keskiaikaisen kehämuurin päälle, niin että muuri muodosti osan sen etelänpuoleisesta seinästä. Kaksikerroksisen rakennuksen alakerrassa oli kuusi valtavaa leivinuunia ja yläkerrassa kuivausullakko. Kruununleipomon jatkeena on 1770-luvulta peräisin oleva päävartiorakennus. Päälinnassa ja kehämuurirakennuksissa toimi kuvan ottamisen aikaan naisvangeille tarkoitettu Hämeenlinnan kuritushuone ja työvankila. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy osa Hämeen lääninvankilan päädystä. Vankila-alue oli ympäröity hirsistä tehdyllä aidalla, joka purettiin vuonna 1897 tiilimuurin tieltä.

Hämeen linna on kuvattu tähän 1900-luvun alun postikorttiin suurin piirtein nykyisen kirjaston rannasta. Linnan vasemmalla puolella näkyy arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema vankilarakennus, johon sijoittui aluksi Hämeenlinnan kuritushuone. Tämä vuonna 1871 valmistunut rakennus oli Suomen ensimmäinen sellivankila. Postikortti on lähetetty Pälkäneeltä vuonna 1905.